Kangas värjäytyy ja painautuu

Uusi jakso alkoi ja edellisen jakson työt vielä ovat kesken muutaman mutkan vuoksi. Valmistuvasta mekosta siis kuvaa ja selvitystä tulossa, mutta ei aivan vielä. Sillä aikaa voin hehkuttaa kolmosjakson terapiatuntejamme; jaksossa pureudutaan teorian ohella kankaan käytännön muokkaamiseen värjäten ja painaen. Sormet sateenkaaren väreissä ja lakanakangasta kuluu.

Solmimme ja sidoimme erilaisilla tekniikoilla lakanakangasta, mikä palautti elävästi mieleen ne 90-luvun suositut solmuvärjätyt hapsupaidat yms. inkkarivaatteet. Sitten saimme käsiimme sabloonat ja leimasimet, sekä vapaat kädet käyttää väriä, kangasta ja huoneesta löytyviä välineitä. Tämä muistutti kovasti niistä pääsiäisen aikaan koulussa painettuja pupu- ja tipukankaita, joita nykyisetkin ala-asteelaiset suurella varmuudella edelleenkin Lahden Steinerissa tekevät, ja vielä samoilla välineillä. Lopuksi tein seulan kanssa miljoona erilaista painokuvaa, ja ajattelin siis perustaa paitatehtaan alta aikayksikön.

Seuraavaksi vielä maanantain kuvakooste:



Ylänurkassa soodaa ja suolaa, joihin sekoitettiin kiehuvaa vettä. Oikealla näkyy myös pilttipurkillinen väriainetta, pinkkiä ja ripaus mustaa sekaisin.




Pingut rivissä kuivumassa ja arvaa-kuka-artisti seulaantumassa?



Seula soi!

 


Olga hämmentämässä värikeitosta. Oikealla ylhäällä värivaihtoehdot.





Ja tästä ällön kellertävästä kuvasta näkyy painopöytä sekä ensimmäiset terapiatyöt kuivumassa.



Ja viimeisenä kuva, joka jääköön vielä pieneksi arvoitukseksi:

Tahtojen taistoa loppujaksossa

    Loppujakso on vaatinut osakseen paljon enemmän huomiota ja kiireistä stressiä kuin olisin voinut arvatakaan. Villasukat vinkuen ja kangassakset narskuen on touhotettu työpisteeltä toiselle milloin mitäkin protoa leikellen ja ommellen, kaavoja korjaillen, sovittaen ja neulaten, silittäen, höyryttyäen ja asetellen kangasta, toiveikkaana leikkuusuunnitelman ääressä että tulisi leikkauslupa, epätoivoisena uusiessa kaavoja iltamyöhälle leikkuuluvan siirtyessä seuraavaan päivään.

     Ammatinvalintakysymys, vai mikä se nyt oli? Toisaalta kunhan muutama mekko rämmitään läpi virheineen ja mokineen niin uskon vahvasti oppimisprosessiin ja kehitykseen ja niiden tuomaan taidon karttumiseen. Olen aivan varma että seuraava mekko olisi jo huomattavasti helpompi kasata. Varmasti. Pakko olla.

     Kasaamisesta puheenollen päällä oleva kuoroasuprojekti on aivan yhtä mystinen tapaus valmistumisaikataulultaan kuin henkilökohtainen koulutyönikin. Lähes 50 mekkoa ensi maanantaihin mennessä, ja meillä on vasta kahdeksan valmiina. Epätoivo, onko sitä? Päädyin ompelemaan vetoketjua tietämättä vetoketjun ompelusta tuon taivaallista, ja sen näköinen ensimmäisestä vetskasta tulikin. Tosin on ne muutama kymmenen seuraavaa jota harjoitella.

     Mekoista saatiin kasaan sovituskappaleet. Pääsin kurkkaamaan Lahtelaisen ammattilaisen Heli Salomaan työhuoneeseen Ahvenistonkadulla viedessäni hänelle sovitettavaksi kuoroasujen kaikki koot, ja oli mielenkiintoista samalla nähdä Theatrum Olgan viimeisin musiikkiteatteri esitys, Leppäkertun pilkkuja- lapsi puhuu, kuuletko? Voin suositella tätä lyhyttä ja ilmaista esitystä koko sydämestäni! Näyttelijät tekevät loistavaa työtä ja itkeä turisin läpi koko esityksen. Tässä näytelmän juliste, jos se vielä jopa näkyisi edes osittain :)

Pian lisää tietoa valmistuvasta mekkosesta, johon kankaaksi nyt valikoitui viskoosinen tummapohjainen kangas, jossa on iloisen värisiä omenoita. Mieleni muuttui kankaan suhteen aivan tyystin kun näin tämän kyseisen kankaan Eurokankaassa.

---

Työsalissa tapahtuu

Näin meillä työsalissa :)

Vasemmasta yläkulmasta myötäpäivään: Iina ja Tiina kuosittelemassa omaa paritehtäväänsä, Emmi apuope ja Minna tutkailemassa meidän kuositteluamme, Heini ja Jenna rentoilevat tehtävän aikana, Sirpa ja takana taululla paidan peruskaavan saumavarainfo, Milla leikkaamassa kangasta ja Lea keskittymässä.

Tämä kaava kuositeltiin peruskaavasta, ja erikoinen haitari muotoutui lopulta laskokseksi paidan etumukseen. Paita itsessään on väriltään ja malliltaan hirvitys.

Ensimmäisen koulupäivän aikaansaannoksia: Mekon peruskaavan etu- ja takakappale ylhäällä. Niiden luominen ei ollutkaan mikään yksinkertaisin juttu. Alhaalla taas ensimmäsen viikon lukujärjestys.

Viikon tärpit

 Kukonkoivussa sataa lunta ja räntää ja muutamaa muuta veden elementtiä. Kengät kastuneina ja villatakki kosteudesta raskaana koulupäivän aloittaminen laittaa kyllä ymmärtämään miksi suomalainen tahtoo päästä hengestään muita kansoja herkemmin. Alkuinnostuksen laannuttua arkiseen tarpomiseen ja rutiiniin tottuminen on tuonut esiin koulunkäynnin karun todellisuuden; aamuherätykset ovat aikaisia, aamupala ei useinkaan maistu tai ehdi suuhun asti, pimeässä ja märässä tarpominen nostattaa sisua ja rutiinien rikkoutuminen taas harmistusta. Aina ei muista mitä tuli kotitehtäväksi, ja joskus myöhästyy bussista, toisesta ja kolmannestakin vain koska koiralla on mahatauti tai kun torkku pettää. Kiireessä unihiekan karistelu tuntuu samalta kuin yrittäisi selvitä marraskuusta masentumatta.

  Arkisesta taistelusta huolimatta koulutyöt etenee ja taito karttuu. Tasku-, ranneke, halkio- ja kaulusharjoituksista selvittyäni vallitsi voittajafiilis ja ylitsepursuava ylpeys, joka varsin pian kohtasi oman mahdottomuutensa kun alettiin valmistelemaan tämän jakson aihetta, mekkoa. Mittojen otto, peruskaavan piirtäminen mittojen perusteella, mallin suunnittelu ja seuraavaksi kuosittelu sekä sen jälkeen tasokuvien ja poikkileikkausten piirtäminen tietokoneella tuntuvat kaikki avaruusteknisiltä termeiltä ja lähes yhtä mystisiltä työvaiheilta. Yksinkertaisessta tulee äkkiä kaunista kun huomaa että monimutkaisempi malli vaatiikiin 15 työvaihetta lisää.



Työsali

  Työsalissa vallitsee rauha ja rakkaus. Ainakin suurimman osan aikaa. Ainakin suurimman osan välillä. Istun kuvassa ensimmäisellä työpisteellä, eli salin nurkassa, mistä pääsee helposti ja nopeasti silitysraudoille ja työpöydälle. Viihtyvyyttä salissa lisää musiikki, ja muiden juttujen hulvattomuus sekä vapaus liikkua työsalissa. Kouluruoka on melko hyvää, ja, mikä tärkeintä, ilmaista. Se lisää maistuvuutta olennaisesti. Kun on hyvä ruoka, on parempi silloin mielikin :)

Värikokeiluja tulevaa mekkoa varten.

Rakkaudesta luomistyöhön

Olin joskus onneton. Luulin pudonneeni Elämäni Suuresta Suunnitelmasta kun en päässyt lukion jälkeen opiskelemaan, yhteensä kolmeen vuoteen. Elätin itseni tosin mukavalla työllä, ohjaamalla joogaa ja lapsille kiipeilyä, mutta jalkavamman raijoitettua kaikkea liikkumistani päädyin murehtimaan ja surkuttelemaan. Taas yksi välivuosi, taas yksi toimeton talvi.

Sattuikin niin, että sain opiskelupaikan. Toinen jakso oli ammattikoulussa alkanut jo, ja istuin silmät selällään ja huuli oona ekana koulupäivänä peruskaavojen parissa. Vaikeasta alusta huolimatta puski ensimmäisen viikon aikana vähän väliä naamalle leveä maaninen hymy aina kun muistin, että olen opiskelija. Minusta tulikin vihdoin taas opiskelija.

Äitini on toivonut minulle ammattia, jossa pääsisin käyttämään käsiäni ja tekemään luovaa työtä. Meistä ei varmasti kumpikaan ajatellut ihan tällaista - kangasta, ompelulankaa, kaavoja, saumureita, nuppineuloja ja loputonta ratkomista. Onnenkantamoinen osoittautuikin loistavaksi sattumaksi, sillä ihastuin asioiden konkreettiseen tekemiseen heti (hihkuin ja hykertelin kun vahingossa kahdesta kangakappaleesta tuli käden mentävä kangaspussi) sekä pääsin tositoimiin muistelemaan piirustutaitojani kun sormet kivistäen tuntitolkulla piirsin paperille vaatemalleja. Olin elementissäni virikkeellisessä ja välineitä, tekniikoita ja materiaalia tarjoavassa ympäristössä. Parhaiten kuitenkin pärjään kun syödään ilmaista kouluruokaa :)

OmmelKoomaa-blogistani tulee päiväkirja matkastani läpi harmaan kiven. Tumpelosta taitajaksi. Työttömyydestä ammattiin. Vinotikkisistä taskuparoista iltapukuihin ja ammattiompeleisiin. Elämänsyrjän värikkyydestä.