Kakkosjakson mekko alkaa kasaantumaan viimein! Näin kolmannen jakson lopussa, ihan lähes ajallaan. Mekosta puuttuu vielä napitusvaran työstäminen ja napit ja napinlävet. Saumurilla hurruteltu reikä etupuolen miehustassa myöskin kaipaa paikkaamista, ja tämä kyseinen huolimattomuusvirhe tuntui raskaalta vastoinkäymiseltä jo muutenkin hitaasti etenevään koulutyöhön. Vaan yllä olevan kuvan kaltaista leikkauslinjaa mekkoon tehtiin, ja alla siis sekä tasokuva että poikkileikkauskuvat työstä. Näitä meillä koulussa askarrellaan atk-tunneilla :)
 |
| Nyt ollaan tulevan ammattini ammattiytimessä, eli niissä mystisissä kuvissa ja hieroglyfeissä, joita ymmärtämällä voi muodostaa vaatteen kuin vaatteen näkemättä itse vaatetta kolmiulotteisessa muodossaan. |
No mutta vielä kun mekko odottaa viimeistä yhteenvetoaan on kolmas jakso ihastuttavine maanantaiterapioineen jo ohitse. Kolmannessa jaksossa maanantaisin painoimme ja värjäsimme kangasta useilla eri tekniikoilla, ja keskiviikkoisin keskityimme piirtämiseen ja suunnitteluun. Teimme myöskin kirjontatyön, joka lopulta muokkaantui pussukaksi. Ohessa muutama kuva painotöistä:
 |
| Vasemman puoleinen kukka on värjätty kivasti hippie-dippie-aatteella painoväreillä. Oikean puoleinen kuva on maalattu painokuvan päälle reaktiiviväreillä. |
 |
| Ylhäällä reaktiiviväreillä maalattu ja painoväreillä seulalla painettu kangas, josta siis syntyi pussi. Alhaalla Se Kuuluisa Kirjontatyö, jonka näpertämiseen meni jokunen tunti ja jonka huoleton suunnittelu aiheutti kuvion kasvamisen keskitähdestä ympäristöön mututuntumalla. |
Lisäksi suunnittelupöydällä on pyörinyt piirustuksia aiheina; mekko mallisto sarjakuvan pohjalta (mulla aiheena Sin City), kulttuurilähtöinen asuste vitosjaksoa varten (tulossa keltti amulettipussukka itse tehdyllä lautanauhalla), vartalotyypin mukaan muokattu vaate ja väritys Monetin erään maalauksen väreillä sekä sabloona ja seula kuviot. Sabloonalla tehtyjä teoksia tulossa myöhemmin, sillä on nyt painettu kangas josta on kovasti tulossa seuraavat haaremihousut.
Ja siis haaremihousu tehdas on juuri polkaistu käyntiin, sillä ensimmäiset onnistuneet haaremihousut syntyivät viime viikon perjantaina! Jouduin tosin uhraamaan eräät omat housuni jotta vihdoin minulle paljastui minkälaiset kaavat tarvitsen. Haaremihousuista odotettavissa oma päivityksensä :)